Kuumat aallot ja perinteinen kiinalainen lääketiede kohtaavat



Jos olet minun ikäluokassani niin ehkä ymmärrät, kun puhun sisäisen liekin leimahtamisesta. Rakkaan ystäväni sanoin - sisäinen termostaattini on mennyt rikki! Olen viimeiset pari vuotta elänyt henkilökohtaista aurinkolomaa vuoden ympäri (ilman aurinkoa ja bikineitä kylläkin).


Lisämausteensa tälle uudelle aikakaudelle elämässäni antoi työssäni vuoden aikana tapahtuneet suuret muutokset ja niiden aiheuttama

stressi. Viimeinen niitti olooni tuli lisääntyneen istumatyön kautta. Nivelrikkoinen lonkkani ei arvatenkaan innostunut asiasta; oli siis aika tehdä asialle jotain.



Jouluaaton aattona kävin ruokakaupassa ja näin ilmoitustaululla mainoksen tänne Ivaloon juuri avatusta hoitolasta, jossa on tarjolla akupunktiota sekä muita kiinalaisen lääketieteen hoitomuotoja. Painoin nimen mieleeni - Pikku Hukan Hoitola. Päätin lukea enemmän yrityksestä verkosta ja löysinkin itseni pian jo varaamasta aikaa ensimmäiseen hoitooni.


Ei ensimmäistä kertaa neulojen armoilla


Olen aikaisemminkin käynyt akupunktiossa- vaikkakin siitä on jo kohta 20 vuotta. Silloin hain apua siitepölyallergiaani ja vaste oli hyvä. Sen takia mieleni oli luottavainen mutta silti odottava, kun ennen uutta vuotta astelin ensimmäiseen tapaamiseeni.


Minut otti sydämellisesti vastaan Tuula- Pikku Hukan yrittäjä. Istuimme ensin keskustelemassa. Aluksi tilanteeni kartoitettiin tarkkaan ja kattavasti, kiireettä ja keskustellen.

Sen jälkeen Tuulikki pohti, millä hoidolla voisimme lähteä minun tilanteessani liikkeelle.

Vaihtoehtoja hoidoiksi ovat esimerkiksi akupunktio, guasha ja moksaus.


Perinteisessä kiinalaisessa ajattelussa keho ja mieli ovat erottamattomat -mielemme liikkeet vaikuttavat myös kehoon ja päinvastoin. Pidempiaikaisen stressin ja vähäisen liikunnan vaikutukset näkyvät nyt kehossani kireyksinä ja kipuina. Vaihdevuodet ja hidastuva aineenvaihdunta ovat vaikuttaneet kehon toimintakykyyn ja ensimmäiseksi lähdettiin tukemaan lymfakiertoa akupunktiolla.


Tuulikki Pikku Hukan Hoitolasta

Perinteisessä kiinalaisessa ajattelussa keho ja mieli ovat erottamattomat

Varsinainen hoito kesti noin puoli tuntia. Akupunktioneuloja laitettiin jalkoihin ja käsiin. Vaikka yleensä aina kärsin kuumuudesta, nyt palelin. Hoitopöydän lämmitettävä alusta ja viltit pelastivat tilanteen ja pystyin rentoutumaan hoidon aikana.


Hoidon jälkeen sain vielä hyviä vinkkejä mitä kotona voisin tehdä jatkossa. Tuulikki pyysi myös tunnustelemaan oloani ja kertomaan seuraavalla kerralla, miten hoito minuun vaikutti. Näin hän osaisi sitten suunnitella jatkoa ja tarpeen mukaan muuntaa ja täydentää hoitoa vaikutusten perusteella.



Miten kävi?


Kävin hoidon jälkeen vielä kaupassa ja kirjastossa. Täytyy sanoa, että nesteet lähtivät liikkeelle saman tien- kotimatkalle kirjastosta ei ollut asiaa kuin vessan kautta! Minua akupunktio myös väsyttää. Kotiin saavuttuani nukuin melkein parin tunnin päiväunet ja sen päälle kunnon yöunet, vaikka kello oli nokosten aikaan jo yli seitsemän illalla.


Sain ruokavaliooni hyviä vinkkejä. Kiinalaisessa lääketieteessä puhutaan kuumista ja kylmistä ruoista- ihan jo niiden oikean lämpötilan mukaan mutta myös vaikutuksiltaan. Esimerkiksi kahvi ja tuliset mausteet ovat kuumia, joten välttelen niitä parhaani mukaan. (Tunnustan että kahvia en ole pystynyt kokonaan jättämään mutta olen rajoittanut sen nauttimista 1-2 kuppiin päivässä).

Olen myös lisännyt kevyttä liikuntaa, hengitysharjoituksia ja lempeitä venytyksiä arkeeni.

Kahvi ja tuliset mausteet ovat kuumia ruokia, joten nyt välttelen niitä parhaani mukaan

Kaikkien näiden yhteisvaikutuksesta turvotus kehossani on vähentynyt. Olen käynyt akupunktiossa nyt vielä kaksi kertaa ja viimeisimmällä kerralla tehtiin "kuumuuden poisto". Tämä oli torstaina- nyt on maanantai ja olen kyllä kokenut lämmön tulvahduksia, mutta hikeä ei ole pukannut pintaan (kuin lenkillä ja saunassa). Laitoin juuri Tuulikillekin iloisen viestin, kuinka hyvin tuo hoito tehosi!



Entä sitten jatko?


Olen niin onnellinen tästä saavutetusta olotilasta! Se kannustaa minua jatkamaan myös itsehoidon parissa ja tekemään vähitellen lisää pieniä muutoksia ruokavalioon ja arkeen.

Tuulikin luona käyn edelleen hoidossa. Kuulostelemme olotilaani ja sitten hän valitsee taas seuraavat, parhaat hoidot minulle.


Jos et ole akupunktiota kokeillut, niin sitä voin lämmöllä suositella. Mikäli kiinnostuit kiinalaisen lääketieteen ajatuksista suhteessa ruokaan niin tutustu esimerkiksi Nina Haaviston kirjaan Ruoan voima- kiinalaista lääketiedettä kansantajuisesti sekä Helena Hallenberg: Apteekki Keittiössä - ruokavalio kiinalaisessa terveydenhoidossa.




Valo lisääntyy kaamoksen jälkeen-

ilolla ja valolla elämästä nauttien,


Janna


Valonkajastus iltapäivän lenkillä Ivalossa